Työmatkalla tapahtunutta

En koskaan uskonut, että mun tarinani alkaisi lentokentän kauttakulkuhallissa Amsterdamissa kello viisi aamulla.

Mä teen myyntityötä. Sellaista, jossa matkustetaan viisi kertaa kuussa, nukutaan eri hotelleissa ja syödään huoltoasemien sämpylöitä. Elämä on mustaa kahvia, matkalaukkua ja sitä tunnetta, ettet aina muista minkä kaupungin hotellin hississä sä oikein olet. En valita. Palkka on ihan hyvä ja työkaverit kivoja. Mutta on se välillä yksinäistä.

Syyskuun puolivälissä mulla oli kolmen päivän reissu Amsterdamiin. Alkuperäinen suunnitelma oli tavata pari asiakasta, käydä messuilla ja lentää takaisin kotiin torstai-iltana. Mutta kuten aina näissä hommissa, toinen asiakas peruutti, lento myöhästyi, ja mä löysin itseni Schipholin kentältä kello 04.30. Aamulla. Seuraava lento lähti vasta kahdeksalta.

Olin ihan poikki. Silmät kirveli, niska jumissa, ja se kenttäkahvi maistui pahvilta. Kaupat oli kiinni. Kaikki ravintolat kiinni. Vain muutama väsynyt matkustaja lojui penkeillä kuin haamut. Se on sellaista aikaa, jolloin maailma tuntuu epätodelliselta, ihan kuin olisit joutunut johonkin odotustilan limboon.

Mä istuin portin vieressä, purin suklaapatukkaa ja selasin puhelinta. Olin väsynyt mutta en pystynyt nukkumaan. Liian kirkasta valoa, liian kylmää ilmaa, liian levoton olo. Silloin mä aukeitin jonkun selaimen ihan puhtaasta tylsyydestä.

Muistin, että yks kollega oli puhunut jotain pelaamisesta reissujen aikana. Sitä on kuulemma "helppo viihdettä tuntien odotukseen". En ollut ikinä ottanut tosissani. Mä olin sellainen, joka lataa offline-pasianssia puhelimeen.

Mutta siinä viideltä aamulla, kahvin ja väsymyksen sekoituksessa, mä tein nopean päätöksen.

Kirjoitin hakukenttään ihan mutulla. Halusin jonkun paikan, joka ei vaadi hirveää säätämistä. Nopea rekisteröinti, selkeä fiilis. Eka osuma vei mut vavada online casino -sivustolle. Nimi oli ihan kunnon kuuloinen, ei liian päälleliimattu. Napautin, luin pari lausetta, ja olin jo sisällä.

Rekisteröityminen oli naurettavan helppoa. Sähköposti, salasana, ja jotain tosi nopeaa tunnistautumista. Alle kaksi minuuttia. Se on vähemmän aikaa kuin mitä käytän pankkitunnusten etsimiseen normaalisti.

Mulla oli tililläni matkakassaa. Siis semmosta "jos tulee yllättävä meno" -rahaa, jota en normaalisti käytä. Päätin laittaa siitä pienen siivun. 30 euroa. Se on kaksi pitsaa. En ajatellut sitä panostuksena vaan hupina. Olin kuitenkin tässä vielä ainakin kaksi tuntia.

Mä aloitin yksinkertaisella pelillä. Sellaisella, jossa on hedelmiä ja tähtiä. En halunnut mitään monimutkaista. Väsyneenä ei kannata yrittää ymmärtää sataa eri bonusominaisuutta. Pyöritys, pyöritys, pyöritys. Ensimmäiset kymmenen kertaa hävisin. Tai en hävinnyt – se on väärä sana. Menetin ne kolikot eikä tapahtunut mitään.

Tykästyin siihen rytmiin. Se oli melkein meditaatiota. Ei ajatuksia duunista, ei kotona odottavasta pyykkivuoresta, ei siitä että asiakas peruutti tapaamisen.

Pyöritys. Pieni ääni. Odotus.

Noin kahdenkymmenen pyörityksen jälkeen rullat pysähtyivät jotenkin eri tavalla. En osaa selittää paremmin. Ne vaan loksahtivat kohdalleen. Ruudulle lensi tekstiä, jota en ehtinyt lukea. Saldo näytti 128 euroa.

Tuijotin sitä. Ihan oikeasti. 128 euroa. Ymmärsin että olin voittanut melkein satasen puhdasta. Se ei ole paljon, mutta kentällä viideltä aamulla se tuntui kokonaiselta lottovoitolta.

Mä otin vähän happea. Join lopun kahvin. Päätin että pelaan vielä hetken, mutta laitan itselleni rajan: jos tippun alle 100 euron, lopetan. Se oli mun ainoa sääntö.

Seuraavat kaksikymmentä minuuttia oli ihan tajutonta. Peli pomppi ylös ja alas. 110, 89, 130, 70, 200. Mä en edes tajunnut sitä kasvua ennen kuin kello oli viittä vaille kuusi ja saldo näytti 522 euroa. Siis yli viisisataa.

Siinä vaiheessa käsi tärisi. En pelosta – adrenaliinista. Se tunne, kun olet ainoa ihminen kentällä, jolle tapahtuu juuri nyt jotain jännittävää.

Kävin vessassa. Pesin naaman. Katsoin peiliin ja sanoin ääneen: "Lopeta nyt, idiootti." Otin kaiken ulos.

Mä pysyin siinä päätöksessä.

Lento lähti lopulta ajallaan. Istuin koneessa ikkunapaikalla, katsoin auringonnousua pilvien yläpuolella ja tunsin oloni ihan älyttömän rauhalliseksi. Olin voittanut rahaa. Mutta enemmän mua onnisti se, että jaksoin lopettaa.

Kun mä palasin kotiin, puoliso kysyi miten reissu meni. Mä kerroin asiakkaista ja peruutuksista ja lentokentän pakastepatongeista. En kertonut vavada online casino -juttua. En heti ainakaan.

Seiskan jälkeen mä menin kauppaan ja ostin uuden kahvinkeittimen. Sellaisen missä on ajastin, jotta aamulla herää tuoksuun. Se maksoi 199 euroa. Seuraavana päivänä mä tilasin netistä kunnon kuulokkeet työmatkoja varten – 150 euroa. Loput jemmasin säästöön.

Viikko myöhemmin mä kerroin puolisolle. Se tuijotti mua ensin kuin olisin seonnut. Sitten se nauroi. Sitten se sanoi: "Säkö pelastit meidän aamukahvit tuurilla?"

Mä ajattelin sitä asiaa pitkään.

Totuus on, että jos mä olisin sillä kentällä viideltä aamulla hävinnyt ne kolmekymppiä, mä en olisi koskaan ajatellut koko juttua enää uudestaan. Se olisi ollut hauska tarina siitä kuinka tylsä työmatka oli. Mutta koska voitin, se tuntui suuremmalta.

Mä tiedän, että nämä jutut on aina helppo selittää jälkeenpäin.

Mä en silti suosittele ketään aloittamaan pelaamista lentokentällä väsyneenä. Se on huono idea. Mutta mä kerron sulle rehellisesti – se oli hauskaa. Se toi pienen säväyksen siihen harmaaseen aamuun, jolloin kaikki tuntuu samalta.

Nykyään mulla on kuulokkeet, hyvä kahvi ja muisto siitä kuinka vavada online casino -sivustolla pelasin kolmellakympillä yli viisisataa. Ja ties mitä? En ole pelannut kertaakaan sen jälkeen. Ei siksi että pelkäisin. Vaan siksi että tarina on jo niin hyvä, ettei sitä tarvitse jatkaa.

Jotkut asiat on parempia kun ne jättää lyhyeksi.

Ja se auringonnousu koneen ikkunasta? Se oli ilmainen.